Kasvisruokaohjeita arkeen

Ruusukaalipiirakka

”Me emme häiritse sinua lomalla. Aivot tarvitsevat rentoutumista, jotta sinne mahtuu uusia ajatuksia”, sanoi asiakkaani. Voi, kuinka oikeassa tuo viisas mies olikaan! Ajatus blogista tupsahti mieleen liottaessani käsiäni kesämökin lämpimässä tiskivedessä.

Yhtäkkiä näin sen kirkkaana: blogi, jossa kerron, kuinka kasvisten osuutta ruokavaliossa voi nostaa helposti, maistuvasti ja edullisesti. Kuinka en aiemmin ollut tullut ajatelleeksi sitä? Merkitkin olivat selvät: muutaman päivän sisällä minulta oli kyselty reseptejä niin kasviksista valmistettuihin uuniruokiin kuin rippijuhlatarjoiluihin. Monta vuotta olin haaveillut kirjoittavani kirjan samaisesta aiheesta, mutta projekti tuntui ruuhkavuosien päihdyttämässä päässäni liian suurelta.

Blogissa pystyn jakamaan omaa ideologiaani, jossa kasviksia voi syödä paljon ryhtymättä silti kasvissyöjäksi. Voin nostaa esille ajankohtaisia kasvisruokailuun liittyviä teemoja, vinkkejä, niksejä. Kirjankirjoittamisen kaltaista painetta luoda omia reseptejä ei ole, sillä verkko on pullollaan herkullisia ruokaohjeita, joihin voin viitata. Aikarajatkin ovat itse luotuja. Tosin pyrin bloggaamaan vähintään kerran viikossa, sillä tuttavapiirissä moni on sanonut, että haluaisi pitää ainakin kerran viikossa yhden kasvisruokapäivän. Siihen yritän antaa aineksia.

Ajatuksena on tarjota apua perheiden arkiruokahaasteisiin. Mitä kasviksia kannattaa käyttää? Miten maustaa? Mikä valmistuu työpäivän jälkeen nopeasti? Mistä nyhjästä, kun jääkaappi on tyhjä? Blogin sisällössä painottuvat varmasti satokaudet, helppo saatavuus ja tarkka markka.

Millaisella taustalla blogi syntyy?

Ryhdyin vegetaristiksi 1980-luvun lopussa varhaisteini-ikäisenä, vaikka en edes tiennyt, että kasvissyöjiä oikeasti on olemassa. Syytä en edelleenkään osaa sanoa. Lihan syönti vaan ei tuntunut hyvältä. Muutamia ajanjaksoja olen ollut puhtaasti lakto-ovo-vegetaristi eli syönyt kasvisruuan lisäksi maitotuotteita ja kananmunaa. Suurimman osan ajasta olen semi-vegetaristi eli syönyt myös vähän kanaa ja kalaa. Punainen liha ei ole uponnut, lukuun ottamatta pekonia ja naudan jauhelihaa, jos on maustettu niin hyvin, ettei se maistu lihalle.

Perheenlisäyksen myötä olen joustanut ruokavaliossani, sillä minulle on ollut tärkeää, että lapset saavat monipuolista ravintoa. Koko ajan meillä on syöty silti huomattavasti enemmän kasvis- kuin liharuokia, ja ne kyllä tekevät kauppansa. Kehtaanko edes tunnustaa, että nykyään se on meillä mies, joka ehdottaa, että makaronilaatikon voisi tehdä soijarouheesta tai spagettikastikkeen Härkiksestä? 5-vuotias poika puolestaan syö lautaselta poikkeuksetta aina ensin kasvikset ja sitten vasta lihan. Siitä olen ylpeä.

Katsotaan, mitä tästä tulee. Toiveitakin saa esittää. Tervetuloa mukaan!

2 thoughts

  1. Hyvin koulutettu perhe sulla!

    Itse olen vege-ovo-kasvissyöjä ja silti tuntuu että kasvisten määrää voisi lisätä.
    Näin kesällä villiinnyn kasvisosastolla, joka puolella on ihania tuoreita kauden kasviksia! Mutta talvella, kun tuntuu ettei mitään kasviksia kannata kotiin kantaa, joko hinnan takia tai siksi etteivät maistu miltään. Mulle on HeVi-osastolla työskentelevä ystävä antanut parhaan neuvon: osta aina sitä mikä on tarjouksessa. Se on nimittäin sesongissa ja siksi juuri nyt makoisaa!

    Mutta sitten talvi, kun tarjouksessa ei ole kuin korkeintaan kaali, peruna ja appelsiini. Talviajasta voisit kirjoittaa oman postauksen? Pakastekasvikset kunniaan vai kuinka selviätte talven yli?

    Tykkää

    1. Täytyy sanoa, että olen kyllä iloinen siitä, että perhe on lähes kaikkiruokainen. Taidan itse olla porukan kovin nirsoilija.

      Talvi tosiaan on kasvisten suhteen Suomessa aika haastava. Täytyy vaan luovia tuontikasvisten, pakasteiden ja juuresten kanssa.
      Kiitos toiveesta, varmasti kirjoitan kasvisten käytöstä talvella!

      Mekin ostamme hyvin usein tarjouksessa olevia kasviksia juuri siksi, että ne tosiaan ovat sesongissa ja maistuvat hyvältä, eivätkä tunnu niin pahasti kukkarossa.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s