Munakoisovuoka – joka katosi hetkessä

Munakoisovuoka

Kesämökin keittiöön oli jäänyt grillailusta yksi munakoiso ja muutama tomaatti, joista päätin valmistaa helpon uunivuoan. Lapsia ajatellen laitoin vuokaan makuja pehmentämään riisiä ja kermaa, vaikka perinteiseen italialaiseen munakoisovuokaan ne eivät kuulu. Vuoan piti riittää seuraavaksi päiväksi, mutta kuinkas sitten kävikään, se katosi parempiin suihin heti ensimmäisellä aterialla! Jopa kuopus, joka muuten vähän välttelee munakoisoa, vaati saada ruokaa neljä kertaa lisää. Munakoisovuoka oli loistavaa tällaisenaan, mutta uskon sen sopivan myös liharuokien lisukkeeksi.

Tiedän, että munakoiso jakaa ihmisten mielipiteet. Kasviksen maine on oletettavasti kärsinyt siitä, että sitä on tarjottu liian vetisenä, kitkeränä ja ylikypsennettynä. Munakoiso kannattaakin itkettää ennen sen valmistamista ruuaksi. Itkettäminen on suolakäsittely, joka poistaa munakoison kitkeryyttä ja liikaa nestettä ja kiinteyttää kasvista. Suola saa kasviksen hikoilemaan, jolloin neste ja sen mukana karvaat maut nousevat pintaan, ja ne voi pyyhkiä tai huuhtoa pois.

HUOM! Tämä ruoka kannattaa valmistaa ajoissa, jopa jo edellisenä päivänä, sillä se vain paranee vetäytyessään.

Munakoisovuoka

6 annosta

AINEKSET

1 keskikokoinen munakoiso
1 iso sipuli
2 valkosipulin kynttä
4 tomaattia
1 rkl karkeaa merisuolaa
0,5 dl oliiviöljyä
1 dl puuroriisiä
1 tlk (390 g) yrteillä maustettua tomaattimurskaa
2 dl ruokakermaa
200 g parmesaani- tai muuta voimakasta juustoa raastettuna

VALMISTUS

Leikkaa munakoisot ohuiksi viipaleiksi. Levitä viipaleet leivinpaperin päälle uunipellille ja ripottele niiden päälle suolaa. Anna viipaleiden itkettyä 20 minuuttia. Leikkaa sillä välin sipulit ja tomaatit ohuiksi viipaleiksi. Kuivaa munakoisoviipaleet talouspaperilla, lado päälle sipulit ja pirskottele niiden pinnalle oliiviöljy. Paahda munakoisoa ja sipuleita 225-asteisessa uunissa 15–20 minuuttia.

Ota munakoisoviipaleet ja sipulit uunista. Laita voideltuun uunivuokaan puolet munakoisoviipaleista, sipuleista ja tomaateista. Lisää riisi ja loput munakoisot, sipulit ja tomaatit. Kaada sekaan tomaattimurska ja ruokakerma. Ripottele päälle juustoraaste.

Paista vuokaa 175-asteisessa uunissa noin 50 minuuttia tai pidempään, sillä vuoka paranee hautuessaan. Jos pinta alkaa tummua liikaa, peitä vuoka foliolla. Anna munakoisovuoan vetäytyä folion alla ennen tarjoilua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s