Kesäkurpitsapasta ja kyssäkaalipesto

Kesäkurpitsapasta

Nyt kun kukkakaalit saatiin pelastettua pellosta, on kesäkurpitsan vuoro. Instagramissa jo hehkutinkin viikonlopuksi hakemaani satokassia, josta löytyi myös kesäkurpitsa. Alun perin ajatuksena oli käyttää se pastakastikkeeseen, mutta koska kaapissa ei ollutkaan pastaa, sai kesäkurpitsa korvata sen. Kastikkeeksi surautin peston kyssäkaalin lehdistä, sillä mitään syötäväksi kelpaavaa ei pidä heittää hukkaan. Päälle murensin jääkapistani aina löytyvää fetaa. Annoksesta tuli aika pieni, kokonaista perhettä sillä ei ruoki mutta yhden aikuisen ja kolme pieniruokaista lasta kyllä.

Kesäkurpitsan suikalointi pastaksi onnistuu tavallisella juustohöylällä ja terävällä veitsellä. Itse olin hieman malttamaton, ja suikaleet jäivät turhan leveiksi ja kosteiksi. Pieni määrä pestoa puolestaan valmistuu sauvasekoittimella. Vähän askartelua tämä ruoka siis vaatii, mutta se on varmasti kaiken vaivannäön väärti.

Kesäkurpitsapasta

2 annosta
1 keskikokoinen kesäkurpitsa
1 rkl öljyä
1/4 tl suolaa
mustapippuria

Höylää kesäkurpitsa juustohöylällä pitkiksi viipaleiksi. Leikkaa viipaleet terävällä veitsellä ohuiksi spagettimaisiksi suikaleiksi. Kuumenna öljy pannulla, lisää kesäkurpitsa ja kääntele suikaleita miedolla lämmöllä, kunnes ne kuumenevat ja pehmenevät. Mausta suolalla ja ripauksella mustapippuria.

Kyssäkaalipesto

1/2 dl pinjansiemeniä
2 dl kyssäkaalin lehtiä
1 iso valkosipulinkynsi
1/2 dl parmesanjuustoa
1/2 rkl sitruunamehua
ripaus suolaa
½–1 dl oliiviöljyä

Paahda pinjansiemeniä kuumalla kuivalla pannulla, kunnes ne saavat vähän väriä.

Leikkaa tuoreet kyssäkaalin lehdet hienoksi silpuksi ja kaada sauvasekoittimen astiaan. Lisää hienonnettu valkosipulinkynsi, raastettu parmesanjuusto, sitruunamehu, ripaus suolaa ja puoli desiä öljyä.

Soseuta ainekset. Lisää öljyä ja jatka soseuttamista, jos pesto tuntuu liian paksulta.

Samalla ohjeella voit valmistaa pestoa myös esimerkiksi basilikasta tai lehtikaalista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s