Kasvishernekeitto ja ajatuksia lihattomasta lokakuusta

Kasvishernekeitto

Tein viime viikolla taas kattilallisen hernekeittoa. Se on yksi luottoruuistani, jos apetta pitää saada vähällä vaivalla reilu määrä. Kattilallinen kiehuu sillä välin, kun itse keskittyy muihin hommiin, ja siitä riittää varmasti pariksi-kolmeksi päiväksi. Juureksissa on toki pilkkomista, mutta ne voi myös surauttaa monitoimikoneen tai tehosekoittimen raastinosan läpi.

Hernekeiton kohdalla meillä on sama juttu kuin muidenkin ruokien kanssa: kasvisversio on perus. Halutessaan hernariin voi sitten lisätä lihaa, ja joskus sitä ostankin miehen ja lasten iloksi. Sellaisen pienen palan, jota paikallisen marketin lihakonsulentti suosittelee. Hän tietää, etten juuri syö lihaa, mutta esittelee sopivat vaihtoehdot aina ystävällisesti suurella ylpeydellä ja ammattitaidolla.

Lihaton lokakuu ei ole ollut meillä sen lihattomampi kuin muutkaan kuukaudet. Muistaakseni kerran ostin kirjolohen ja viikonloppuna siskonpojan toiveesta naudan jauhelihaa lihapulliin ja nakkeja keittoon. Tässäkin kuussa olen laittanut enimmäkseen ruokaa, jossa yksinkertaisesti ei vaan ole lihaa. Sen verran selkäytimessä kasvissyönti vuosien harjoittelun jälkeen on.

Teemakuukausi on onnistunut, jos se saa ihmiset kyseenalaistamaan ruokailutottumuksensa ja löytämään uusia reseptejä ja valmistustapoja. Vielä hienompaa on, jos kasvisten suosiminen jää tavaksi. Eniten siitä hyötyy oma kroppa, sillä lihan vaihtaminen kuituja, vitamiineja ja kivennäisaineita sisältäviin kasviksiin pienentää esimerkiksi sydänsairauksien ja suolistosyövän riskiä. Lisäksi se on hyödyksi ympäristölle, sillä lihantuotanto tuottaa runsaasti kasvihuonekaasuja ja nielee vesivaroja. Omien kokemusteni mukaan kasvisten syönti näkyy edullisesti myös kukkarossa, etenkin jos suosii kunkin sesongin tuotteita.

Jos et viettänyt lihatonta lokakuuta, kokeile maistuvaa marraskuuta! Moni reseptiportaali, ruokalehti ja bloggaaja kokosi teemakuukauden tiimoilta yhteen toinen toistaan herkullisimpia kasvisruokaohjeita, ja onpa syksyn aikana ilmestynyt useampikin upea kasvisruokakirja. Kannustan lämpimästi.

Kasvishernekeitto

500 g kuivattuja herneitä
2,4 l vettä
3 porkkanaa
1 palsternakka
1 juurisellerin pala
1 sipuli
1 tl suolaa
1 tl savusuolaa
2 rkl sinappia
2 tl meiramia
1 tl timjamia
ripaus mustapippuria

Huuhtele herneet siivilässä tai lävikössä kylmällä vedellä. Kaada isoon kattilaan puolet ohjeen vesimäärästä ja liota herneitä vedessä yön yli.

Nosta kattila levylle ja lisää loppu vesi. Kuumenna ja keitä hetken ajan. Kuori pinnalle nouseva vaahto pois esimerkiksi reikäkauhalla. Lisää suolat ja hienonnettu sipuli ja keitä miedolla lämmöllä 1 1/2 tuntia.

Pese ja kuori juurekset ja leikkaa ne pieniksi kuutioiksi tai raasta. Lisää juurekset keittoon ja jatka keittämistä vielä 1/2 tuntia.

Mausta keitto sinapilla, meiramilla, timjamilla ja pippurilla ja tarjoile.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s