Nakkikeitto sirkkanakeista

Sirkkanakkikeitto

Yhteistyössä K-Supermarket Vihti

Paikallinen K-ruokakauppias otti yhteyttä ja ehdotti uusien sirkkanakkien testaamista, kun joulukuussa testissä oli sirkkagranola. Mikäs siinä. Tein lasten suosikkia eli nakkikastiketta juuri viime viikolla, joten ajattelin, että nyt on keiton vuoro.

Kuten kaikessa kokkailussani, nakkikeittossanikin pääosassa ovat kasvikset. Soppaan on nimittäin helppo upottaa monenlaisia juureksia ja vihanneksia. Mielestäni keiton on oltava maukasta, ja kasvikset antavat sävyjä liemeen, samalla kun ne itsekin ottavat makua mausteista.

sirkkanakkikeitto_5149

Ylöjärveläinen Mattila Bros otti etunojan hyönteisruokabuumiin tuomalla joulukuussa markkinoille kuivattuja kotisirkkoja sisältävät pihvit, makkarat ja nakit. Sirkka-nakeista 63 % on sianlihaa ja 5,6 % sirkkajauhetta. Muu on lähinnä vettä, kamaraa, mausteita ja säilöntäaineita. Nakit on valmistettu luonnonsuoleen.

Tällaiselle kevyeen kasvisruokaan tottuneelle Sirkka-nakit ovat aika tuhteja. Jälkikasvu puolestaan totesi kohteliaasti, ettei niin välitä näistä nakeista. Toisaalta lapset vaativat uusiin makuihin tottuakseen usein vähintään parikymmentä maistokertaa, joillain periaatteen pikkuihmisillä – kuten kuopuksellamme tuoreiden kasvisten kanssa – saattaa vierähtää jopa puolitoista vuotta. Mies sen sijaan maalaili mielessään jo leppoisia illanistujaisia, makkaralajitelmaa, sinappeja ja tietysti käsityöläisoluita. Hänen mukaansa maukkaat Sirkka-nakit olisivat parhaimmillaan juuri sellaisessa.

Nakkikeitto

6 annosta

1 1/2 l vettä
1 kasvisliemikuutio
8 maustepippuria
4 laakerinlehteä
5 perunaa
4 porkkanaa
1 palsternakka
1 lanttu
puolikas pieni purjo
300 g nakkeja
kourallinen hienonnettua persiljaa
(suolaa)

Kiehauta vesi, kasvisliemikuutio ja mausteet isossa kattilassa. Kuori, paloittele ja kippaa juurekset kiehuvaan veteen kypsymisjärjestyksessä. Huuhtele, pilko ja lisää purjo viimeisenä.

Kun kasvikset ovat lähes kypsiä, lisää joukkoon paloitellut nakit ja anna kiehua hiljalleen noin 5 minuuttia.

Heitä mukaan kourallinen persiljaa, tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s